Viikolla uutisoitiin siitä, miten Viro on Euroopan parhaiten Pisa-tutkimuksissa pärjännyt maa ja siten ohittanut nyt Suomen.
Kun luki Helsingin Sanomien ( HS 28.9.) artikkelia aiheesta, oli helppo havaita, mitä Viro tekee oikein. Varsin oleellinen kysymys oli sekin, mitä Suomi tekee väärin. Vertailtaessa Suomen ja Viron lukutaitoa osoittavia käyriä huomataan, että samaan aikaan kun Suomessa oppilaiden lukutaito on lähtenyt laskuun – yli kymmenen vuotta sitten, muuten – on Viron oppilaiden lukutaito hivuttautunut hiljalleen ylöspäin ja nyt siis ohi Suomen.
TUTKIJAT syyttävät kännyköitä ja internetiä, mikä on tietenkin luonnollista, sillä laskusuunta on alkanut siinä vaiheessa, kun netti on yleistynyt. Näin monimutkaisissa asioissa ei yksinkertaista syyllistä kuitenkaan yleensä löydy. Viron Pisa-testausta johtava Gunda Tire pohti Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomessa käytetään niin sanottuja oppilaskeskeisiä menetelmiä (joissa luotetaan oppilaiden itseohjautuvuuteen) Viroa enemmän.
Itseohjautuvuutta korostavien menetelmien puolesta puhuu se, että tiedonhaku on helpompaa kuin koskaan. Siksi oli pöyristyttävää huomata kielten sijaisena yläkoulussa, miten vaikeaa oppilaiden oli löytää ratkaisua tehtäviin, vaikka kyse olisi ollut yhdestä sanasta. Oppikirjan sanasto oli täysin tuntematon, mutta eikö sanaa löytynyt netistäkään? Usein, kun läksyt olivat tekemättä, oli syy se, että ”no en mä tiennyt tota sanaa”.
Äidinkielen kokeessa osa oppilaista taas ei osannut vastata tehtävään, kun ohjeena oli, että lue seuraavalla sivulla oleva artikkeli ja vastaa sen pohjalta kysymyksiin. Oppilaat eivät tienneet, mistä artikkelista oli kyse, koska eihän sitä näkynyt siinä sivulla.
Kirjojen lukeminen nousee keskusteluun säännöllisesti. Päivittely kulkee yleensä melko samaa kaavaa eikä johda mihinkään. ”Pakko pilaa lukuhalun”, toteavat nuoret. Missä se lukuhalu on nyt, kun mitään pakkoa ei tosiasiassa ole? Äidinkielen lukemistosta pystyy laistamaan lukemalla Wikipediasta tiivistelmän tai kuuntelemalla äänikirjan toinen kuuloke korvalla. Hesarin mielipidepalstalla nuoret kertoivat, millaisia kirjojen pitäisi olla – lisätä joukkoon esimerkiksi kuvia ja videoita – jotta olisi halua lukea. Ikään kuin Suomessa ei jo nyt julkaistaisi pilvin pimein hyvää kirjallisuutta!
LUKUTAIDON rapistuminen on yhteiskunnallinen kysymys. Sillä jos nuori ei jaksa syventyä pitempään tekstiin eikä ymmärrä lukemaansa, miten hän on kykenevä lukemaan vaikkapa uutisia?
Tiedämme vastauksen. Ei hän ole. Ja jos ei pysty lukemaan uutista ja sisäistämään ja pureskelemaan lukemaansa, ei kykene kriittiseen ajatteluun. Ja sitten tulevaisuudessa tulee vastaan omien asioiden hoitaminen ja esimerkiksi äänestäminen.
Yhteiskunnan taivuttaminen jokaiselle sopivaan muotoon on käytännössä mahdoton ja lisäksi epäilyttävä ratkaisu. Tietyt lainalaisuudet pysyvät, ja yksi niistä on se, että lukutaitoa tarvitsee jatkuvasti. Esimerkiksi nyt.
Mira Kreivilä