Iäkkäiden palvelutalon rakentaminen voi alkaa ensi keväänä

0
Vapaudenkadun palvelutalo on tarkoitus rakentaa Tyksin Loimaan sairaalan lähelle. Kuva: LL arkisto.

LOIMAAN keskustaan saatetaan ryhtyä rakentamaan ensi vuonna iäkkäille suunnattua noin 70-paikkaista asumisyksikköä, jos hanke saa hyväksynnän ministeriöistä ja rahoitusta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta (Ara).

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli vuosien 2023–2026 investointisuunnitelmaa viime viikolla, ja kyseinen Loimaan palvelutalohanke etenee muiden suunnitelmaan sisältyvien investointien mukana kolmen ministeriön käsiteltäviksi.

Palvelutalon alustava kustannusarvio on kymmenen miljoonaa euroa. Uudella palvelutalolla korvattaisiin osaltaan Alastarolla sijaitsevien Ilolakotien tehostettu palveluasuminen.

Kohteen rakennuttajana ja omistajana olisi Suomen Hoiva ja Asunto oy, jonka hankejohtaja Tuomas Terho kertoo yhtiön hakeneen Arasta jo viime keväänä 3,5 miljoonan euron investointiavustusta palvelutalon rakentamiseen. Hänen mukaansa Aran rahoituksen saaminen olisi olennaista, jotta aikanaan vuokrataso pysyisi kohtuullisena uuden palvelutalon asukkaille.

Ennen varsinaista rahoituspäätöstä Terho odottaa, että Arasta saataisiin lähiaikoina ehdollinen avustusvaraus, jonka jälkeen voitaisiin aloittaa palvelutalon tarkempi suunnittelu ja urakkakilpailutus. Tarkemmat suunnitelmat ja täsmentynyt hintataso olisi aikanaan vielä lähetettävä Aran hyväksyttäviksi.

Jos kaikki menee hyvin, palvelutaloa voitaisiin päästä rakentamaan sairaalan lähelle ensi keväänä, joskin rakentaminen voi yhtälailla venyä ensi kesään ja syksyynkin saakka.

– Rakentamisaika tulee olemaan 14–15 kuukautta siitä, kun työt pääsevät alkamaan työmaalla, Terho arvioi.

Hän sanoo, että yksi aikatauluun vaikuttava tekijä on se, minkälaisia urakkatarjouksia rakentamisesta aikanaan saadaan ja miten Arassa tarjouksiin suhtaudutaan.

Uuteen palvelutaloon tulisi paikkoja sekä tehostetun että yhteisöllisen palveluasumisen tarpeisiin. Alustavasti palvelutaloon on suunniteltu yhteensä 69 asuntoa, joista 48 osoitettaisiin tehostettuun palveluasumiseen eli sellaisille henkilöille, jotka tarvitsevat huolenpitoa ympäri vuorokauden (LL 21.4.).

Terho muistuttaa, että paikkamäärä ja niiden suhde voivat vielä muuttua suunnittelun edetessä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen kertoo, että hyvinvointialueen olisi tarkoitus aikanaan vuokrata tilat rakennuttajalta ja hyvinvointialue puolestaan vuokraisi palvelutalon asuntoja edelleen asiakkaille.

Hänen mukaansa suunnitelmana on, että uuden palvelutalon toiminta olisi aikanaan julkisesti tuotettua eli hyvinvointialue toimisi palveluntuottajana.