Sallila jatkaa sähkön hinnan alennuksia

0
Kuvituskuva: LL arkisto.

LOIMAAN SEUTU Sähköyhtiö Sallila Energia laskee sähkön hintaa noin kolmanneksella helmikuun alusta alkaen. Alennus koskee niitä kuluttajia, joilla on toistaiseksi voimassa oleva yleis-, kausi- tai yösähkösopimus.

Noin 33 prosentin alennus tarkoittaa arviolta kymmenen sentin vaikutusta kilowattitunnin hintaan. Helmikuun alusta esimerkiksi uusi yleissähkön hinta on 19,85 ja talviarkipäivän hinta 22,05 senttiä kilowattitunnilta.

Kyseisiin hintoihin on huomioitu väliaikainen arvonlisäveron alennus, joka on näillä näkymin voimassa huhtikuun loppuun saakka.

Sallilan tiedotteessa muutosten vaikutusta havainnollistetaan siten, että 2 000 kilowattituntia vuodessa käyttävälle kuluttajalle hinnan alennus on noin 17 euroa kuukaudessa. 5 000 kilowattituntia kuluttavalle suuruus on 42 euron kuukausiluokkaa.

Hintojen muutokset koskevat myös harvinaisempia toistaiseksi voimassa olevien tuotteiden hintoja, mutta niissä alennus on pienempi.

Hintojen muutokset eivät koske niitä talouksia, joilla on määräaikainen eli kiinteähintainen sähkösopimus eikä niitä, joilla on vaihtuvahintainen pörssisähkösopimus. Hintojen alennukset eivät vaikuta sähkön siirtohintaankaan.

Yhtiö on lähettänyt kirjeen niille asiakkaille, joita hintojen muutokset koskevat ja kirjeen odotetaan saapuvan loppuviikosta perille.

Toistaiseksi voimassa olevien hintojen muutoksista on ilmoitettava 30 vuorokautta ennen niiden voimaantuloa, eli Sallila on laskemassa hintoja tätä nopeammalla aikataululla.

Sallilan liiketoimintajohtaja Raimo Prusi perustelee yhtiön lähtevän siitä, ettei asiasta valiteta, koska on kyse asiakkaan edusta, kun hintoja lasketaan.

– Haluamme tarjota edun asiakkaillemme mahdollisimman nopeasti.

Edellisen kerran Sallila laski toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hintoja tämän vuoden alusta. Tuolloin alennus oli 30 prosentin luokkaa (LL 23.11.2022).

Prusi perustelee nyt tehtäviä hinnan alennuksia sillä, että sähkön markkinahinta on tullut alaspäin ja mahdollistanut hinnan laskemisen.

– Talvi on ollut tosi suotuisa, hän viittaa lauhaan ja sateiseen säähän, joka on helpottanut tilannetta sähkömarkkinoilla.

Hän muistuttaa, että muutokset sähkömarkkinoilla ovat olleet hyvin nopeita ja myös monet muut sähköyhtiöt ovat ilmoittaneet hintojen alennuksista.

Tämän hetken tietojen valossa näyttää siltä, että Sallilan on mahdollista laskea hintoja entisestään kevään ja kesän mittaan.

– Toimimme tilanteen mahdollistamalla tavalla.

Ennen hintojen alennuksia Sallila korotti tuntuvasti toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hintoja esimerkiksi marraskuun alusta. Sähkön kallistuminen heijastui myös määräaikaisiin sopimuksiin pitkin viime vuotta.

Kysymykseen siitä, onko Sallilan asiakkailla ilmennyt maksuvaikeuksia, Prusi kertoo, että esimerkiksi maksuajoista on kyselty aiempaa enemmän.

– Maksuvalvontaa Sallilan puolesta hoitaa ulkopuolinen palveluyritys, jonka kanssa sopimalla maksujärjestelyt ovat mahdollisia, kunhan niiden kanssa ollaan liikkeellä ennen sähkölaskun eräpäivää.

Kokonaisuutena Prusi arvioi, ettei tilanne ole muodostunut kuitenkaan valtavaksi ongelmaksi ja esimerkiksi perintään menevien laskujen määrä on pysynyt aika hyvin hallinnassa.

Hän toivoo, että tulevat helmikuun hinnan alennukset osaltaan helpottavat asiakkaiden maksutilannetta.

Korkeiden sähkön hintojen takia maan hallitus kaavailee takautuvasti maksettavaa sähköhyvitystä yksityishenkilöille neljän kuukauden ajalta. Lakiehdotuksen lausuntoaika päättyi sunnuntaina.

Prusi pitää valtiovallan viimeisintä ehdotusta pääpiirteissään hyvänä asiana, mutta hän muistuttaa sen käytännön toteutukseen sisältyvän ongelmia sähköyhtiöille, jotka näillä näkymin hoitaisivat hyvityksen maksatuksen asiakkailleen maaliskuusta alkaen.

Hänen mukaansa aikataulu on liian nopea ja hän epäilee sitä, taipuvatko sähköyhtiöiden tietojärjestelmät hyvitysten maksatukseen.

– Tämä aiheuttaa myös aika paljon lisää työtä päivittäisen tekemisen lisäksi.

Hänestä nyt pitäisi miettiä sitä, mikä on oikea reitti hyvityksen maksamiseen. Hän nostaa esille esimerkiksi sen, voitaisiinko tuen maksatuksessa hyödyntää Kelaa.

Prusi kertoo, että Sallilassa hallituksen ehdotukseen on valmistauduttu keskustelemalla tietojärjestelmäpalveluiden kanssa ja tekemällä alustavia selvityksiä.