Sadut ja kännykkäpelit heräsivät henkiin penkkareissa

0
Suursmurffiksi pukeutunut Markus Haveri ja Smurffiinaa esittänyt Lauri Koivisto heittelivät karkkeja penkkaripäivänä Keskuskoulussa.

LOIMAA Abeilla on perinteisesti vain mielikuvitus rajana, mitä tulee penkkaripäivän asuvalintoihin. Niin myös tänä vuonna. Moni oli löytänyt innoituksensa vanhoista saduista, mutta joukossa oli myös kännykkäpelihahmoja. Among Us -ukkeleiksi sonnustautuneet Aleksis Naula , Miro Rasilainen ja Oskari Rantomaa kertoivat aiemmin pelanneensa peliä yhdessä, mistä tuli kaveriporukan yhteinen sisäpiirijuttu. Ilmalla täyttyvät asunsa he olivat tilanneet verkkokaupasta.

Saduista tuttujen Pasin ja Kielon hahmojen takaa löytyivät puolestaan Tomas Suvanto ja Eveliina Onnela. Vaikka asut olivat pitkälti itse tehdyt, aivan tyhjästä idea niihin ei ollut syntynyt.

– Kyllä me jonkin aikaa niitä mietittiin, Eveliina sanoi.

Päivän ehdottomasti odotetuin tapahtuma on rekka-ajelu, mutta mukava oli päästä käymään myös entisessä koulussa.

– On ollut tosi kiva nähdä vanhoja opettajia ja muita tuttuja, smurffeiksi pukeutuneet Markus Haveri ja Lauri Koivisto tuumasivat heitellessään karkkeja alakoululaisille.