KOPIT ”Firman autolla pitkille kahveille?”

0
LL Arkisto

Kiinnostaa miksi faktana vain suurimmat tuensaajat? Suurin osa ei saa satojatuhansia. Eiköhän maataloustoimistosta saa tiedon keskiarvosta, mitä loimaalainen maatalouden harjoittaja keskimäärin on tukea saanut. Ja kymmenen pienintä summaa nimettömänä?

Molempi parempi

En ole moneen vuoteen käynyt äänestämässä, nyt kävin. Mikä parasta, nuoret on lähteneet hyvin liikkeelle, käyneet äänestämässä paljon ja niitä sinne tarvitaan lisää ja paljon, Suomen tulevaisuus on niiden käsissä.

Äänestäjä

Onhan työkulttuuri muuttunut. Kahvitunnille lähdetään työpaikalta firman autolla klo 8.50 ja takaisin tullaan klo 9.20. Kahvitunti on vain 12 minuuttia käsittääkseni. Samoin toimitaan ruokatunnin suhteen ja muutenkin. Onneksi esimerkiksi Loimaan kaupungin johtoryhmä on kieltänyt 21. helmikuuta kaluston käytön omiin ajoihin. Noudatetaanko/valvotaanko päätöstä ja kuka sitten valvoo pomoja, kun huristelevat omia ajoja?

Työmoraali kunniaan kiitos