Varhan kuljetuspalveluista

0
Mielipiteet Loimaan Lehteen toimitus@loimaanlehti.fi

Tutustuin Varhan uusiin sivuihin vammaispalveluiden tulevien käytänteiden takia. Kuljetuspalveluiden kohdalla löysin virkkeen, jonka perusteella nyt pelkäänkin kuljetuspalveluiden tulevaisuuden puolesta. Meillä Loimaalla kunta antoi listan kuljetuspalveluita tuottavista taksiyrityksistä ja kuljetuspalveluja käyttävät saavat soittaa kenelle haluavat ja käyttää jopa samaa yritystä koko ajan.

Mitään muutoksia kuntien nykyisiin käytäntöihin ei ole tulossa, mutta tekstissä vilahti virke, jonka mukaan vakiotaksinkuljettajaa saa hakea erityisin perustein. Muualla Suomessa tällainen järjestely on yleensä tarkoittanut taksin tilaamista keskuksen kautta ja se ei ole toiminut yhtään. Ei kuljetuspalveluja käyttävän vammaisen saati kuljetuspalveluja tuottavan taksiyrityksen tai heidän työntekijöidensä näkökulmasta. Suuri yleisö ei välttämättä ole noteerannut näitä uutisia lehdistä, mutta ongelma on samankaltainen kuin Kela-kyydeissä.

Taksia on saanut odottaa, jolloin on myöhästytty töistä, odoteltu ulkona pakkasessa tai ostosreissun pakasteet ovat kerenneet sulamaan odottelun takia. Taksikuskeille ongelmia on tuottanut se, että he eivät ole saaneet tietoonsa millainen heidän asiakkaansa kunto on tai sitä millaisia apuvälineitä asiakas käyttää.

Muistisairaita ihmisiä on saatettu viedä väärään osoitteeseen ja jättää sinne. Kuski ei tiedä, että osoite on väärä tai että jutteleva asiakas on dementoitunut ja tarvitsee jonkun vastaansa. Invataksin tilannut asiakas saattaa saada tavallisen henkilöauton, koska taksille ei ole välittynyt tietoa asiakkaan käyttämästä sähköpyörätuolista.

Näitä ongelmia syntyy siksi, että ymmärrettävästi suurikustanteista palvelua halutaan käyttää järkevästi kunnan/kuntayhtymän puolella, asiakkaan ja taksien välissä toimii kolmas osapuoli. Ja siksi, että kyytien hinnat on kilpailutettu, ymmärrettävästi, mahdollisimman halvoiksi, mutta yrittäjälle juuri ja juuri kulut kattaviksi, jolloin tavan tallaajan matka menee tuottavampana edelle. Onhan se takseilta huonoa asiakaspalvelua, mutta pitääkseen itsensä ja kuskinsa poissa työttömyyskortistosta, taksiyrittäjien on ajateltava raa’asti rahaa.

Matkoja myös yhdistellään, mikä myös on yhteisille varoille järkevää. Mutta, aina sanotaan, että aika on rahaa ja pahimmillaan kuljetuspalvelujen käyttäjän lyhyt kauppareissu venyy useamman tunnin pituiseksi, koska etukäteen tilattua taksia joutuu odottamaan. Bussillakin kulkisi nopeammin vaikkei se heti saapuisikaan pysäkille tultaessa. Kalliiksi siinä tulee se, että useimmiten vammaisen mukana kulkee henkilökohtainen avustaja, joka avustaa kauppakassien ja muun kanssa.
Muutenkin avustustunteja myönnetään nihkeästi ja, jos ne tunnit kuluvat taksin odotteluun, joudutaan niitä hakemaan lisää. Yksin kuljettu taksimatka+avustajan palkka on halvempi kuin muutaman tunnin odottelu, jonka aikana avustajan palkka juoksee, ja joudutaan hakemaan lisää avustustunteja elon sujuvoittamisen takia.

Taksia odotellessa ei kannata aloittaa esimerkiksi tiskaamista, koska taksi porhaltaakin pihaan kumminkin juuri kun on alettu heiluttaa tiskiharjaa. Ja oletus, että vammainen kulkee aina yksin, on liian stereotyyppistä. Vammaisella voi myös olla perhe tai ystäviä, joiden kanssa hän haluaa matkustaa, mutta tarvitsee siihen vammansa takia taksia. Silloin ei kyytien yhdistely toimi, koska taksi on täynnä vammaisen matkakumppaneita. Juurisyy näihin ongelmiin on muutettu taksilaki.

Toivon, ettei tällaista matkanvälityskeskus-systeemiä olla ollenkaan luomassa. Jos on, niin toivon, että siitä luovuttaisiin niin kuljetuspalveluiden käyttäjien että taksien ajan säästämiseksi. Mikäli tällainen välitys Varhan alueelle kumminkin tulee ja homma ei toimikaan, niin me tulevat Varhan vammaisneuvoston jäsenet lähdemme työstämään asiaa paremmin toimivaksi, kuten nyt ovat näiden alueiden kuntien vammaisneuvostojen jäsenet työstäneet.

Meidän kaikkien ajan ja vaivan säästämiseksi toivon, että tehtäisiin tämä kaikille osapuolille kaikista helpoimmalla tavalla: kuljetuspalvelujen käyttäjä saa tilata keneltä tahansa kuljetuspalveluja tuottavalta yritykseltä kyytinsä ja yritys itse säätelee päiviensä kulun ja tiedottaa kyytiä halajavaa asiakasta kyydin onnistumisesta.

Eeva Anttila
Loimaan kaupungin vammaisneuvoston vpj
Varhan tulevan vammaisneuvoston varajäsen