Tänään 50 vuotta täyttävä Harri Laukkanen ei innostu koulujen digipöhinästä

0
Harri Laukkanen arvioi kaupungilla olevan edessään taloudellisesti niukemmat ajat. Hän tiedostaa sen, että kaupungin suurimmat budjettisummat liikkuvat nykyään sivistyspuolella, sen jälkeen kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät hyvinvointialueen järjestettäviksi.

LOIMAA/HIRVIKOSKI Jukon pääluottamusmies ja erityisopettaja Harri Laukkanen pitää tervetulleena yhteiskunnallisena keskusteluna sitä, voitaisiinko älypuhelimet kieltää oppilailta koulupäivän ajaksi.

Runsaan 20 vuoden opettajan kokemuksella Laukkanen on huomannut sen, kuinka yleinen rauhattomuus ja keskittymisongelmat ovat lisääntyneet. Hän arvioi kännyköiden olevan yhtenä syynä näiden ongelmien taustalla ja koskevan erityisesti yläkouluja.

Tänään 50 vuotta täyttävä Laukkanen tiedostaa olevansa siinä mielessä vanhan liiton mies, koska hän ei esimerkiksi kohdentaisi niin paljon rahaa tekniikkaan, kuten läppäreihin, kuin mitä Loimaan sivistyspuolella nyt käytetään.

– Esimerkiksi monissa oppiaineissa ei ole enää työkirjoja. Vaihtaisin osan digirahoista niin, että saataisiin työkirjat.

Hän pitää erityisen tärkeänä sitä, että vähintään pienemmillä oppilailla on perinteisten oppikirjojen lisäksi työkirjat käytössä.

Laukkasen mielestä pitkäjänteiseen keskittymiseen auttaa muun muassa se, että kuunnellaan ja kirjoitetaan käsin.

Laukkanen muistuttaa käsin kirjoittamisen vaativan paljon hienomotorista harjoittelua. Hän sanoo katsovansa hieman säälien esimerkiksi joidenkin 20-vuotiaiden käsialoja ja kysyy naurahtaen, joudutaanko esimerkiksi allekirjoituksissa vielä jonain päivänä palaamaan peukalon painallukseen.

Erityis- ja resurssiopettajan tehtävien ohella Laukkanen valvoo pääluottamusmiehenä muun muassa Loimaan opettajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön etuja.

Laukkanen pitää Loimaan kaupunkia vakaana ja luotettavana, joskin hieman jähmeänä työnantajana. Hän muistuttaa, että työntekijöiden kannalta viimeisen vuosikymmenen aikana on saatu paljon hyvää aikaan yhteistyössä.

Hän luettelee muun muassa oikeuden siirtää 50- ja 60-vuotispäivistä tulevaa palkallista vapaapäivää kolmella kuukaudella suuntaansa (jos päivä on työntekijän näkökulmasta tarkoituksenmukaista siirtää), työsuhdepolkupyöräedun sekä sen, että kaupungilla pidennettiin viiteen päivään sairauspoissaoloaikaa, jonka työntekijä voi olla omalla ilmoituksella.

– Siitä on tullut merkittävää taloudellista säästöä.

Matkan varrelle on mahtunut ankeitakin aikoja.

Siitä on esimerkiksi hieman runsas kymmenen vuotta aikaa, kun Laukkanen oli lehtikuvassa Albanian kravatti kaulassa vastalauseena päätökselle lomauttaa kaupungin henkilöstöä. Vanhassa lehtikuvassa oli kaksi muutakin vakavailmeistä pääluottamusmiestä (LL 23.5.2013).

– Näin huonon päätöksen ei pitäisi kuulua loimaalaiseen politiikkaan eikä päätöksentekoon, Laukkanen avasi tuolloin kravatin symbolista viestiä lukijoille.

Noita aikoja Laukkanen muistelee lyhytsanaisesti, ehkä hieman haluttomastikin. Hän kuvailee esimerkiksi vuosia 2013–2014, jolloin kaupungilla oli lomautuksia ja irtisanomisia, kiireisinä ja synkkinä.

Vuosien saatossa Laukkanen ja muutkin pääluottamusmiehet ovat puhuneet siitä, että katsottaisiin ensin palvelurakenteita ennen kuin haetaan leikkauksia henkilöstöstä. Edelleen hän pitää tärkeänä varmistaa sitä, että pystytään muuttamaan rakenteita ja tiivistämään hallintoa.

Muun muassa Alastaron yläasteen sekä Virttaan ja Kojonkulman kyläkoulujen lakkautuspäätösten taloudellista hyötyä on jo ehditty kyseenalaistaa, mutta Laukkanen sanoo tukevansa Loimaan sivistysjohtajaa siinä, että koulupuolen kustannusten nousu esimerkiksi vuosien 2021 ja 2022 välillä olisi ollut vieläkin suurempaa ellei kouluverkkoa olisi tiivistetty.

Hän viittaa muun muassa koronapandemiaan, yleiseen kustannustason nousuun ja Venäjän hyökkäyssotaan, joka on tuonut pakolaisia myös Loimaan kouluihin, etenkin Hirvikosken yhtenäiskouluun.

Kuka?

Harri Laukkanen

Erityisopettaja ja pääluottamusmies.

Syntynyt 21.9.1973, kotoisin Anjalankoskelta.

Asui pitkään Loimaalla, nykyään Raisiossa.

Valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2000 pääaineenaan sosiaalipolitiikka (sisälsi yleiset opettajaopinnot), myöhemmin suorittanut myös erityisopettajan opinnot ja luokanopettajan monialaiset opinnot.

Työura alkoi Punkaharjun koulussa syksyllä 2000, saapui Loimaalle Keskuskouluun syksyllä 2001, oli välissä vuoden töissä Turussa 2008–2009, palasi Keskuskouluun ja opettanut Opintien koulussa eli nykyisessä Hirvikosken yhtenäiskoulussa vuodesta 2010.

Toiminut Jukon pääluottamusmiehenä Loimaalla syksystä 2011, tästä syksystä alkaen Jukon pääluottamusmiehenä myös Oripään kunnassa.

Toimi OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen puheenjohtajana 2018–2019 ja OAJ:n valtuuston jäsenenä 2018–2022.

Perheeseen kuuluvat vaimo ja yksi kissa.

Harrastaa kesäisin automatkailua Euroopassa (käytössä kaasukäyttöinen auto, jossa 30 litran bensa- ja 20 kilon kaasutankki), lukemista (viimeisin luettu kirja Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä) sekä sählyä ja avantouintia.