Intohimona mikä milloinkin

0
Arkistokuva: TS/Marttiina Sairanen.

Isoja aukkoja yleissivistyksessä mutta yllättävän paljon nippelitietoa vähän kaikesta. Jos joku minulta utelisi tietotasostani, niin jotenkin noin sitä varmaankin kuvailisin.

Yleensä kahvipöytien tai kiukaan äärellä keskustellessa olen mieluiten tarkkailijan roolissa hissuksiin ja heittelen nerokkaita vitsejä väleihin. Osaltaan tämä johtuu pienestä sammakkokammosta, mutta pääosin kyse lienee tiedonnälästä.

Vaikka käytänkin kammottavan määrän aikaani kaikkeen turhaan ajanvietteeseen, niin enemmän vapaa-ajastani kuluu myöskin tuon sammumattoman tiedonnälän ruokkimiseen. Totta kai nykyisen työni takia tämäkin johtuu osaltaan tuosta sammakkokammosta, mutta meneepähän sitten edes faktat useimmiten oikein.

Ihmisten tietämättömyys yllättää aina joskus, mutta useammin yllätyn kanssakulkijoiden tiedon määrästä. Ihan kaikkia ei kiinnosta kaikki, vaan mielenkiinto keskittyy johonkin tiettyyn aiheeseen, josta tietoa riittääkin sitten ainakin kolmeksi podcastkaudeksi.

Voisin väittää olevani jonkinasteinen urheilufriikki, ja jollei kyse ole jalkapallosta, niin pysyn aika kivasti keskusteluissa kärryillä. Esimerkiksi hiihdon maailmancupin kilpailut tulee katseltua tylsähköjä sprinttikarsintoja myöten. Eikä edes livenä, vaan suksimiset voi hyvin katsella tallenteeltakin.

Ensimmäiset kirkkaat hiihtomuistoni ovat muuten jostain lapsuuden hippokisoista tai kouluhiihdoista, mutta koska niistä muistot ovat aika ilottomia, niin pitää mennä vuoden 1998 Naganon olympialaisiin. Mika Myllylän olympiavoitosta ei toki kuvaputkitöllöstä nähnyt paljoakaan muuta kuin lumisadetta, mutta olen sen kuitenkin sellaisesta katsonut. Ottaen huomioon, että kisa alkoi puoli kolmelta yöllä ja Myllylä lienee tullut maaliin joskus puoli viiden maissa, niin katselin hyvin varmasti tuonkin kisan tallenteelta.

Eksyin vissiin vähän aiheesta. Lähtöajatuksena oli kertoa, että vaikka jotain hiihtosankareista tiedänkin, niin asiantuntijana en voi esittäytyä, enkä suhtaudu lajiin palavalla intohimolla. Juttelin jokin aika sitten kaverin kanssa, joka Myllylän urotekojen lisäksi tiesi hiihdosta ”hieman” muutakin. Vaikkei itse ollut hiihdellyt lainkaan eikä Naganon kisojen aikaan ollut käsittääkseni edes syntynyt.

Kaverin tietomäärä pääsi yllättämään iloisesti, ja tällaisia tietopankkeja löytyy onneksi aika tiuhaan. Joku tietää kaiken suomirockista, toinen roomalaisista pastoista, kolmas politiikasta, neljäs tappelee kolmosen kanssa koska kävi ilmi, ettei se tiennytkään mitään ja viides luennoi vanhoista traktoreista.

Oli intohimon kohde sitten lähes mikä tahansa, niin näistä kohtaamisista jää ihanasti jotain omaan puupäähäni ja samalla sivistyneisyyteni paikkaantuu tilkkutäkkimäisen pitäväksi.

Kalle Rajala