Loimaa 1.7.-31.8.

JOULUKALENTERI, luukku 1: Aino ja yllätysboxi

Mikä on ikimuistoisin joululahja, jonka olet saanut? Mitä toivot joululahjaksi tänä vuonna?

– Sain joskus 10-vuotiaana Xbox-pelikonsolin. En odottanut ollenkaan että meille hankittaisiin sellainen, joten se oli suuri yllätys! Aino Kallio Loimaalta kertoo.

– Täksi vuodeksi toivon uutta puhelinta.

Loimaan Lehden joulukalenteri aukeaa tänä vuonna sekä täällä netissä että paperilehdessä – netissä joka päivä jouluun saakka ja paperilehden joka numerossa. Joka päivältä paljastuu yksi tärkeä lahja. Kalenteria tekevä Novidan työssäoppija Sanni Kataja on kiertänyt Loimaan seutua ja bongannut kalenteriin ihmisiä ja tarinoita: lahjoja on monenlaisia, mutta yhteistä on joulumieli!

Aino Kallio

 

 

 

 

Lue lisää 2.12.2017 lehdestä

OP Edustajistovaalit


Lähitapiola
Sää

Kesälehti 2018

Plus-tilaus

Sudokuttaako?

Arkistot

Loimaan varhaiskasvatuksen yhteislaulutempaus 17.5.2018

Loimaan kaupungin varhaiskasvatus järjesti torstaina lapsille ja vanhemmille yhteislaulutilaisuuden pesisstadionilla Allsång-hengessä. Paikalla oli viitisensataa laulajaa ja leikkijää. Video: Katriina Reijonen

Miljoona-ilotulitus Loimaalla 24.2.2018

Loimaalla järjestettiin 24.2.2018 kaikkien aikojen suurimman Suomeen tulleen Eurojackpot-voiton kunniaksi ilotulitus. 90 miljoonan euron voiton tuonut peli oli pelattu Loimaan Prismassa. Iloitulituksen järjesti Veikkaus. Videon kuvasi Simo Päivärinta.

Novida Loimaan lukion wanhaintanssi 8, 16.2.2018

Novida Loimaan lukion wanhat rokkaavat.

Pala Kakkua

Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu

TS rekry