Loimaan seudun koulut säästyneet isoilta poissaoloaalloilta

0
Koronatapauksia on Loimaalla nyt niin alakoulussa kuin ammattioppilaitoksessakin. Arkistokuva.

LOIMAAN SEUDUN kouluissa ollaan toistaiseksi sairasteltu flunssaa melko maltillisesti, sillä vasta parissa oppilaitoksessa poissaoloja on tavanomaista runsaammin.

– Vaikka meillä on tällä hetkellä poissaoloja normaalia enemmän, mitään sellaisia poissaolomääriä, joita olen kuullut maakunnan suurimmissa kaupungeissa olevan, meillä ei esiinny, Hirvikosken yhtenäiskoulun rehtori Esa Vehviläinen sanoo.

Myös Ypäjän Hevospitäjän yhtenäiskoulun Perttulan yksikössä on tehty havainto flunssa-aallosta.

– Kyllä se on tainnut saapua. Eilenkin oli yhdestä luokasta pois kuusi oppilasta. Mutta on toki luokkia, joista ei ole ollut pois ketään, vararehtori Outi Viitanen toteaa.

Sen sijaan Loimaan Keskuskoulun rehtori Jarmo Rasi ja Kauhanojan koulun viransijaisuutta hoitava rehtori Sanna Mäkinen sanovat, ettei flunssa ole vielä suuremmin näkynyt heidän kouluissaan.

– Joitakin poissaoloja toki on, Rasi vahvistaa.

Mitään suurta poissaoloaaltoa ei ole Oripäänkään koulussa. Rehtori Mika Virtasen mukaan sairastelu on kuitenkin alkanut tänä syksynä normaalia aikaisemmin.

– Tuntuu, että nyt ollaan muutaman viikon etupellossa tämän asian kanssa, koska nyt sairastelut alkoivat heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Koulut ovat ohjeistaneet oppilaita jäämään kotiin pientenkin oireiden ilmaantuessa. Rehtorit kiittelevätkin vanhempia siitä, että flunssaiset lapset on pidetty hyvin kotona.

– Oripäässä huoltajat ovat olleet todella hyvin hereillä tässä asiassa, Virtanen kehuu.

Oppilaita kehotetaan käymään testeissä oireiden ilmetessä.

– Jos havaitaan koronan kaltaisia oireita, oppilas lähetetään välittömästi kotiin, ja suositellaan käymään koronatestissä, Hirvikosken yhtenäiskoulun Vehviläinen kertoo.

Samaa sanoo Hevospitäjän yhtenäiskoulun Perttulan yksikön Viitanen:

– Joiltakin koululaisilta onkin jo otettu koronatesti. Ne kaikki ovat olleet negatiivisia.

Turvavälien noudattaminen on kouluissa pystytty hoitamaan kunnialla siten, ettei eri ryhmien välillä ole kontakteja. Ryhmien sisäistä lähikontaktia on kuitenkin hankala välttää.

– Meillä on välituntialueet rajattu niin, että yksi luokka on yhdellä alueella. Reittejä on myös suunniteltu uudelleen niin, etteivät ryhmät kohtaa. Omassa luokassa turvavälien pitäminen on kuitenkin hankalaa, Viitanen kertoo tehdyistä ratkaisuista.

Keskuskoulun Jarmo Rasi puolestaan sanoo heillä olevan kaikki mahdolliset tilat koulusta käytössä, jotta turvavälit saadaan pidettyä. Lisäksi esimerkiksi koulupäivän aloittamista ja lopettamista on porrastettu.

– Myös kodit ovat opastaneet lapsia todella hyvin turvaväleistä, hän kiittää.

Porrastamista on tehty myös Oripään koulussa.

– Ruokailu- ja välituntiaikoja on muutettu niin, etteivät eri opetusryhmät kohtaa toisiaan. Haastavinta on pitää ryhmien sisäiset turvavälit, Virtanen toteaa.

Myös Hirvikosken koulussa on tehty välituntijärjestelyitä, jotta kontakteja syntyisi vain oman luokan oppilaiden kanssa. Omat haasteensa liittyvät rehtori Vehviläisen mukaan lisäksi siihen, kuinka paljon aikaa voidaan käyttää käsien pesemiseen ja desinfiointiin, ettei opetus kärsi liikaa.

– Menemme toki terveys ja turvallisuus edellä koko ajan, mutta meillä on myös opetussuunnitelmavaatimukset, ja siksi opetustyöhönkin olisi jäätävä aikaa. Tällä hetkellä voidaan sanoa, että pienempien kanssa hygieniasääntöjen harjoittelu vie merkittävän osan ajasta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here