Loimaalla kaksi uutta tartuntaa

0
Koronavirus jyllää nyt laajasti ja pitää Loimaan terveydenhuollon henkilöstön kiireisenä. Me muut voimme yrittää olla pahentamatta tilannetta noudattamalla kaikille tuttuja koronaan liittyviä ohjeita ja määräyksiä.

Loimaalla on jälleen ilmennyt kaksi uutta covid-19-tartuntaa. Ne on löydetty kahdelta iäkkäämmältä henkilöltä, jotka olivat hakeutuneet oireisina testeihin.

– Heidän tartuntaketjujaan jäljitetään, mutta tartunnan lähde ei ole selvillä, Loimaan terveydenhuollon johtava ylilääkäri, tartuntatautivastuulääkäri Sari Koistinen sanoo ja kertoo, että tartunnan saaneet eivät ole esimerkiksi palvelutalojen asukkaita vaan noin kuusikymppisiä aktiivisia ihmisiä.

Hirvikosken yhtenäiskoulun, Novidan tai Koski Tl:n koulutartuntojen johdosta ei ole ilmennyt uusia koronatapauksia ja siis myös maanantaina oireilleiden 15:n altistuneen ( LL 13.10.) testit olivat negatiivisia.

Sari Koistinen muistuttaa, että vielä ei olla selvillä vesillä kouluissa altistuneiden suhteen, sillä näihin liittyvät karanteenit päättyvät kuitenkin vasta ensi viikolla. Uusia tartuntoja voi siis vielä tulla.

– Vieläkään ei ole tiedossa, mistä yhtenäiskoulun tartunnat ovat peräisin.

Loimaan koronatartuntojen määrä on nyt yhteensä 32.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luvuissa on Loimaan terveydenhuollon lukuihin verrattuna yksi ylimääräinen tartunta. Sen epäillään olevan tilastointivirhe THL:n luvuissa, joita on epidemian aikana ilmennyt aiemminkin (LL 5.10., 3.8. ja 24.6.).

LISÄTTY 14.10. klo 14.09 Novida mukaan kouluihin, joissa on tapahtunut koronatartunnoille altistumisia.