Harrastusten ja kulttuurin koronarajoituksiin lievennyksiä

0

LOIMAAN kaupunki on päivittänyt muun muassa harrastustoimintaa sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluita koskevia suosituksia.
Harrastustoiminnassa lasten ja nuorten eli vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien kilpailu- ja ottelutoiminta on sallittua. Lisäksi lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua oman ryhmän kesken lähikontakteilla.
Aikuisten eli vuonna 2000 syntyneiden tai sitä vanhempien ryhmäliikunnassa ulkotiloissa sallitaan myös lähikontaktit.
Harrastustoiminnassa ja liikuntapalveluissa aikuisten sisätiloissa tapahtuva kontakteja sisältävä ryhmäharrastustoiminta on edelleen keskeytetty. Ilman kontakteja tapahtuva toiminta on sallittua, mutta ryhmäkoko saa olla enintään kymmenen.
Kulttuuripalveluissa Taidetalo ja Alpo Jaakolan patsaspuisto ovat avoinna normaalisti. Kävijöiden tulee huolehtia yli kahden metrin turvaväleistä, hyvästä käsihygieniasta ja tulla museovierailulle vain terveenä. Etenkin sisätiloissa asioidessa suositellaan kasvomaskin käyttöä.
Lisäksi MLL:n leikkipuistotoiminta on avautunut rajoitetusti.
Muutokset ovat tulleet voimaan tiistaina, ja ne perustuvat Varsinais-Suomen koronapandemian koordinaatioryhmän suosituksiin.