PÄÄKIRJOITUS Koronaviestintä on vaikea laji

0

Kun koronapandemia on ohi, käydään varmasti keskustelua siitä, miten aiheeseen liittyvässä viestinnässä onnistuttiin.

Koronasta on kirjoitettu valtavasti. Päätöksiä on tehty lennossa aina tilanteen muuttuessa, ja se miten niistä on tiedotettu, on välillä ollut sekavaa. Viimeksi polemiikkia on riittänyt koronapassista.

Hetkittäin on tarvittu luvattoman paljon päätösten selittämistä ja niiden oikeutuksen arviointia. Se taas on tarkoittanut valtavasti palsta- ja ruututilaa – ja ollut usein kaikkea muuta kuin selkokielistä. Ei ihme jos ihminen turtuu eikä jaksa ottaa haltuun enää yhtään lisää.

Lisäksi on tullut ilmi vääntöä vallasta tai vähintään arvovallasta sen suhteen, kenellä on kulloinkin viimeinen ja oikea sana. Politiikanteoltakaan ei ole alun sopuisuuden jälkeen enää vältytty.

Kaiken matkaa on ollut vaikea tietää, tulisiko kuunnella sosiaali- ja terveysministeriötä, maan hallitusta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta, yksittäistä ylilääkäriä, sairaanhoitopiirin koronanyrkkiä, oman sote-alueen viranomaisia, mediaa, rehtoria vai ehkä äitiä. Mikään ei takaa, etteikö kaiken keskellä syntyisi houkutusta kapinointiin vastoin omaa ja muiden etua – disinformaatiollakin on yleisönsä.

Yksi asia on silti varma: tiedon tarve on aina sitä suurempaa mitä lähemmäksi korona tulee. Silloin paikallisviranomaisten rooli on merkittävin. AS

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here