Orisuon kylämuistelot keräsivät ennätysyleisön (LL 16.11.). Kylällä kerätään talteen aineistoa tulossa olevaan Pienviljelijäin yhdistyksen historiakirjaan, mutta koronan vuoksi ei ole päästy kokoontumaan ja keskustelemaan kerätystä materiaalista.
Menestykseksi osoittautuneita historiailtoja aiotaan jatkaa. Seuraavassa puhutaan koulusta – luvassa lienee värikkäitä juttuja. Ainakin muissa koulumuisteloissa on sellaisia kerrottu ( LL 27.7.).
On hienoa, että täkäläistä elämää arvostetaan paikallishistorian keräämisellä ja sitä säilyttämällä. Jaakola-seura ja Kauhanojan kyläyhdistys urakoivat Eksyssuolla erämaamökin parissa ja kaipaavat myös apua (LL 16.11.).
Digitaalisessa ajassa ollaan huolissaan siitä, että kerran esimerkiksi nettiin laitettu asia on hankala saada sieltä pois, mutta yhtä lailla voi olla miettiä sitä, mitä historiankirjoihin lopulta löytyy kun bittien määrä laajenee kaikkien meidän toimesta kuin avaruus itse. Kuvia, viestejä, päivityksiä syntyy lähes jokaiselta meistä koko ajan – ja iso osa salasanojen taakse.
Kun aikanaan kuolemme, mukanamme katoaa joka tapauksessa ainutkertaista tietoa, kokemuksia ja muistoja.
Pitää kertoa eteenpäin se, mitä halutaan säilyttää. Pitää pitää huolta siitä, mitä halutaan säilyttää. Historia on tehtävä.