KOLUMNI Tutun kasvot, vieraat

0

Luin vastikään prosopagnosiasta, joka tarkoittaa vaikeutta tunnistaa kasvoja. Ennen sitä olin ajatellut, että en tunnista kasvoja, koska tapaan paljon uusia ihmisiä. Tietenkään kaikkia ei voi heti muistaa — ei varsinkaan, jos heidät tapaa väärässä paikassa väärään aikaan. Täytyy ensin hapuilla muistista oikea henkilö.

Entä kuinka voisi tunnistaa kaverin ilman maskia, jos on aiemmin nähnyt tämän vain kasvomaskissa? Miten voisi tietää, miltä naaman alaosa näyttää todellisuudessa, jos mielikuvitus on täydentänyt kaverille aivan erilaisen leuan?

Kelle tahansa voi kai käydä niin, että esittelee itsensä uudelleen ihmiselle, jonka on tavannut hetkeä aikaisemmin.

Yliopistossa vuosikurssini opiskelijat näyttävät toistensa peilikuvilta. En edes kuukausien opiskelun jälkeen tiennyt, kuka minua moikkasi käytävällä, vaikka olimme kaiketi nähneet monta kertaa luentosalissa.

Viime syksynä tuore tuttavuus ihmetteli, miksi katsoin suoraan hänen lävitseen, kun hän yritti kiinnittää huomioni toiselta puolelta tietä.

Kasvojen tunnistamisen vaikeus vaihtelee eri ihmisten välillä. Noin pari prosenttia ihmisistä kärsii kasvosokeudesta. Heille voi olla vaikeaa tunnistaa jopa läheisten naamoja. Joka kymmenes tunnistaa kasvoja tavanomaista heikommin. Itse taidan kuulua jälkimmäiseen ryhmään, sillä en ole kyvytön tunnistamaan kasvoja. Tunnistan läheiset valokuvista ja toisinaan löydän tuttuni väkijoukosta ennen kuin hän minut.

Enää en kuitenkaan ole varma, olenko tunnistanut tuttuni heidän pärstänsä vai muiden seikkojen perusteella. Aivot pystyvät nimittäin ihmeellisen paljon kompensoimaan puutteita.

Tunnistan melko helposti ääniä, murteita ja intonaatioita. Tarkkailen olemusta ja elekieltä. Huomaan eroja kävelytyyleissä. Sen sijaan minulla ei useinkaan ole harmainta aavistusta, minkä väriset silmät kavereillani on, enkä ikinä huomaa, jos joku on käynyt kampaajalla. Kuvailen vaivattomammin tuttavien puhetyylejä ja elekieltä kuin heidän kasvojensa piirteitä.

Olen ollut salaa ylpeä siitä, että pystyn palauttamaan helposti mieleeni erilaisia tilanteita yksityiskohtaisesti. Muistan pitkiä pätkiä keskusteluista sanantarkasti ja missä järjestyksessä läsnäolijat istuivat. Olenko alitajuntaisesti painanut järjestykset ja puhujat mieleeni hahmottaakseni tilanteen paremmin, koska sekoitan kasvot helposti?

Onpa kummaa ajatella, että kaikki eivät ehkä joudukaan jännittämään, tunnistavatko ystävänsä väkijoukosta. Ehkä aurinkolasien taakse ei voi naamioitua kuin minun kaltaisiltani.

Emilia Voltti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän