Kevät on kuin kirpeä hedelmäkarkki. Kun pahin kirpsakkuus on kadonnut, jäljellä on pelkkää makeaa. Paitsi silloin välillä, kun puraistessa suu täyttyy uudelleen kirpeydestä ja naama vääntyy irvistykseen. Joskus kirpeät karamellit ovat sellaisia, hieman yllätyksellisiä.
Yllätyksellinen on myös kevään sää, kuten tänä keväänä on hyvin saanut huomata. Takatalvi tuntuu iskeneen jo kolme kertaa, sillä vielä matkalla vapun viettoon bussin ikkunaan alkoi sataa valkoisia hiutaleita. Perillä aurinko paistoi hetken, mutta lyhyen kauppareissun aikana alkanut rankkasade veti jälleen mielen matalaksi ja kirvoitti vappukansalta muutaman ärräpäänkin.
Vappuviikon paras asuste eivät tänä vuonna olleet värikkäät opiskelijahaalarit tai valkoinen lakki, vaikka teemaan sopivia ja tyylikkäitä olivatkin. Voittajaksi kiipesi nimittäin vanha kunnon sadetakki. Pakkasin sen mukaan joka kerta lähtiessäni opiskelijoiden vappurientoihin, ja joka kerta päädyin myös pukemaan sen päälleni ennemmin tai myöhemmin. Takin alle mahtui myös kaveri, jonka sateenvarjo oli unohtunut kotiin, sillä olin kaukaa viisaana ostanut takista hieman isomman koon. Voisin sitten tarvittaessa pukea alle vaikka toppatakin.
Sitäkin tarvitsin vappuna, enkä ollut ainoa.
Kevät on pukeutumiskysymysten aikaa. Tuoreessa muistissa ovat paitsi talven pakkaset, myös kasvoihin vaakatasossa pyryttävä räntäsade. Pään sisällä pieni, ärsyttävä ääni pohtii neljännen takatalven mahdollisuutta ja kehottaa aamuisin vetämään niskaan aina vaan sen toppatakin. Tulihan viime viikollakin vielä lunta tai ainakin jotain sen tapaista.
Juuri näistä syistä olen ainakin itse kuluneena keväänä vähentänyt vaatteita hieman varauksella. Liiasta saa aina pois, mutta kesken päivän on paha taikoa mistään lisää päällepantavaa. Sama pätee ulkoilmassa tapahtuvaan urheiluun. Kannan mieluusti pipoa tai takkia mukanani vaikka kilometritolkulla, jos se tarkoittaa, ettei minun tarvitse palella juoksulenkin alkupuoliskolla.
Vedenkestäviä talvikenkiä tulee ikävä, sillä en ole raaskinut vieläkään sijoittaa gore-tex-lenkkareihin, jotka pitäisivät sukat kuivina lätäköistä huolimatta. Lenkkiin kuin lenkkiin tuleekin mukavasti vaihtelua, kun pitää pomppia lätäköiden yli. Oikeastaan parasta olisi varmaan kulkea joka paikkaan kumisaappaissa, sillä niillä pärjäisi melkein säässä kuin säässä. Juokseminen voisi toki olla hieman raskaampaa.
Kylmyys, sade ja muut vastaavat sääilmiöt ovat juuri tällaisia, pukeutumiskysymyksiä. Tämän tietävät erityisesti lapset, jotka ulkoilevat säässä kuin säässä niin taipumattomasti, että ovat ansainneet liikanimen kurahousukansa. Vaikka totuushan on, että vanhemmat ovat ne, jotka pitävät huolen jälkikasvunsa säänkestävyydestä. Siitäkin huolimatta, että napero itse vihaisi kuravaatteita, kuten allekirjoittanut pienenä.
Oona Tepponen