Vappu ja jouluaatto lauantaina – ensi vuonna arkivapaita on kitsaasti

0

 

Vuoden 2016 jouluna on vähän ylimääräisiä vapaapäiviä, sillä jouluaatto osuu lauantaille. Näin ollen jouluun tulee vain yksi ylimääräinen vapaapäivä, kun tapaninpäivä sattuu maanantaille.
Näin siis niille, jotka painavat töitä vain arkipäivinä.

Karkausvuosi muuttaa joulupyhien asettumisen kalenteriin. Vuonna 2017 jouluaattoa vietetään sunnuntaina, seuraavana vuonna maanantaina ja vuonna 2019 jouluaatto osuu tiistaille.

Vuoden päästä myös uudenvuodenjuhlinta menee normaalin viikonlopun puitteissa. Uudenvuodenaatto nimittäin osuu lauantaille ja uudenvuodenpäivä sunnuntaille.

On alkavana vuonna jotain lohtuakin luvassa arkipyhiä kaipaaville. Itsenäisyyspäivä nimittäin osuu tiistaille. Vuonna 2015 se oli sunnuntaina.

Vuonna 2016 vapunaattoa juhlitaan lauantaina ja vapunpäivä on siten sunnuntaina.
Ensi vuonna on karkausvuosi. Helmikuussa on siis 29 päivää.