Valtuuston kokous näkyy netissä – esityslistalla kouluverkko

0
LL Arkisto

Loimaa
Loimaan kaupunginvaltuusto kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina. Kokousta voi seurata suorana netissä.
Valtuuston puheenjohtaja Tarja Mäki-Punto-Ristanen (kok.) sanoo koronatilanteen vuoksi pitkään pohtineensa kokouksen järjestämistä, mutta näkee, että valtuustolla on poikkeusoloissakin oma roolinsa, joka pitää täyttää.
– Joitakin päätöksiä voidaan delegoida, mutta vaikeissakin oloissa päätöksenteon pitää edetä.
Valtuusto on vaaleilla valittu, joten kyse on demokraattisesta päätöksenteosta.
Maanantain kokous siirtyi jo kertaalleen maaliskuulta. Esityslistalla on esimerkiksi kouluverkkoselvitys ja Ylistaronkadun korjaus.
– Uskon, että valtuustokin haluaa hoitaa tehtävänsä poikkeusoloissakin.
Koronatilanteen vuoksi yli 10 hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä, mutta rajoitukset eivät koske kuntien luottamustoimielimiä. Myöskään yli 70-vuotiaita koskevat velvoitteet välttää kontakteja muihin ihmisiin eivät koske luottamushenkilöitä.
Mäki-Punto-Ristanen toteaa, että kokouksen järjestäminen ei tarkoita, etteikö koronatilannetta ja mahdollisten tartuntojen leviämisen estämistä olisi otettu vakavasti.
Valtuuston kokous järjestetään poikkeuksellisesti Puistokadun koulun juhlasalissa, jossa valtuutettujen on esimerkiksi mahdollista istua kauempana toisistaan kuin kaupungintalon valtuustosalissa.
– Toki valtuutetutkin voivat osallistua etänä.
Koronan ohella myös demokratia otetaan vakavasti: striimauksen hoitaa ammattilainen, paikallinen Emesys-yritys, jotta kaikki sujuu teknisesti ja valtuutetut pääsevät osallistumaan ja kaupunkilaiset seuraamaan kokousta.
– Kaupunki on panostanut striimaukseen. Jokaisen valtuutetun pitää kuulla, mitä puhutaan ja pitää pystyä osallistumaan keskusteluun ja äänestämään myös etänä osallistuessaan.
– Valtuuston kokoukset ovat julkisia. Poikkeusoloissa ei pystytä järjestämään avointa kokousta, jota pääsisivät kaikki seuraamaan paikan päällä, mutta striimaamalla kokous saadaan kaupunkilaisten ulottuville.
Valtuuston puheenjohtaja toivoo, että kaupunkilaiset tulisivat maanantaina illalla netin ääreen ja olisivat kiinnostuneita heitä koskevasta päätöksenteosta.

 

Lue lisää x.x.xxxx lehdestä