Iäkkäiden yleisörokotukset alkavat ensi viikolla Loimaalla

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Kotona asuvien 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien koronarokotukset alkavat ensi viikon perjantaina. Rokotukset annetaan Tyksin Loimaan sairaalassa ja ne koskevat loimaalaisia ja oripääläisiä.
Alkuvaiheessa iäkkäiden yleisörokotuksiin ei ole käytössä ajanvarausta, vaan Loimaan kaupungin terveydenhuollon henkilökunta kutsuu rokotettavat puhelimitse. Yhteydenotot alkavat jo tämän viikon perjantaina, ja kontaktointi perustuu aakkosjärjestykseen. Puhelun yhteydessä kerrotaan muun muassa tarkasta rokotuspaikasta Tyksin Loimaan sairaalassa.
Kaupungin tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen kertoo, että terveydenhuollolla on käytössään 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokotuksiin yhteensä 374 rokoteannosta ensi viikolla ja rokotteet tullaan antamaan yhden päivän eli ensi perjantain aikana.
– Meillä on neljä tiimiä antamassa rokotteita, hän kertoo ja sanoo, että iäkkäille annetaan Pfizer-Biontechin ja Modernan rokotetta.
Alkavien rokotusten piiriin lukeutuvat kotona asuvien ikäihmisten ohella heidän omaishoitajansa. Omaishoitajista rokotuksen saavat ne, joilla on virallinen omaishoitajasopimus. Kyseiset omaishoitajat ovat kaupungin terveydenhuollon tiedossa.

Myös 60–69-vuotiaiden riskiryhmäläisten koronarokotukset alkavat ensi viikon perjantaina. Riskiryhmäläisten rokotuksissa on käytössä ajanvaraus, ja Loimaan kaupunki tiedottaa tarkemmin ajanvarauskäytännöistä ja rokotusten piiriin lukeutuvista muun muassa tulevassa lauantain Loimaan Lehdessä.
Ensi viikolla riskiryhmäläisten rokotuksiin on käytössä 110 annosta ja käytössä on Astra Zenecan rokote. Heikkinen kertoo, että muihin ikäryhmiin sekä riskiryhmiin lukeutuvien rokotuksista ilmoitetaan myöhemmin.

 

Uutista on päivitetty pe 19.2. klo 10.05 tartuntatautivastuuhoitajan kommentilla, joka koskee muiden ikäryhmien ja riskiryhmäläisten rokotuksia.