KOLUMNI Monitehoikä saavutettu, myönnetään

0

Olen käyttänyt silmälaseja noin puolet elämästäni. Oikeastaan minun olisi pitänyt hankkia ne silloin aikanaan paljon nuorempana, mutta sinnittelin yliopiston luennoilla eturivissä mahdollisimman pitkään, ennen kuin oli pakko antaa periksi. Luennoitsijan syliin kun en sentään kehdannut mennä tillistelemään.
Kun sitten sain kakkulat ensi kertaa silmilleni, maailma näytti aivan toiselta. En ollut muistanutkaan, miltä tuntuu katsoa kaukaisuuteen ja nähdä sieltä yksityiskohtia. Jouduin silloin myöntämään, että hukkaan menivät ne vuodet, kun yritin siristellä ja nähdä epätoivoisesti paria metriä kauemmas.
Viikko sitten sain ensimmäiset moniteholasini. Pakko myöntää, että jälleen kerran meni liian pitkään, ennen kuin annoin periksi. Olisi vaan pitänyt uskoa, että ikänäkö tulee iän karttuessa, eikä se siitä miksikään muutu. Hukkaan menivät jälleen ne vuodet, kun lukiessa nostelin laseja milloin pöydän, milloin pään päälle.
Nuorena naisena en pitänyt lainkaan siitä, että jouduin käyttämään silmälaseja. Ne olivat mielestäni hankalat ja aina tiellä. Iän karttuessa aloin kuitenkin huomata, että niissä on myös omat hyvät puolensa. Esimerkiksi tummat silmänaluset ja pullottavat silmäpussit eivät näytä ollenkaan niin tummilta ja pullottavilta, kun ne saa linssien taakse piiloon.
Nuoruusvuosina ongelmana oli myös vähäinen vaihtoehto silmälasikauppojen suhteen ja kilpailun puutteesta johtuvat korkeat hinnat. Usein teinkin niin, että maksoin vain näöntarkastuksesta ja ostin kakkulani ulkomailta, jossa ne kustansivat vain murto-osan. Ystäväni inspiroimana uskaltauduin jossain vaiheessa tilaamaan laseja myös netistä. Siellä kun valikoima poikkesi virkistävästi kotimaan tarjonnasta.
Ehdittyäni nyt monitehosilmälasi-ikään alan olla sinut heikentyneen näköni kanssa. Astellessani viikko siten ulos optikkoliikkeestä uudet lasit nenälläni päällimmäisenä oli harmituksen sijaan tyytyväisyys. Ne tuntuivat istuvilta ja ulkonäkökin sai kummasti uutta ilmettä. On myös mahtava palata vuosia ajassa taaksepäin, sillä pystyn jälleen lukemaan pientäkin pränttiä ilman, että siihen liittyisi minkäänlaista lasien nostelua.
Lisäksi optikolla käyntini tuotti vielä toisenkin positiivisen tuloksen: tulin vuosien tauon jälkeen hommanneeksi taas piilolinssit. Toki peilistä katsellessa esiin pomppaavat taas ne tummat silmänaluset ja pullottavat silmäpussit, mutta alan olla sinut niidenkin kanssa. Sen sijaan, että jäisin murehtimaan moisia pikkuseikkoja, osaan nauttia siitä, että näen taas vaivattomasti.
Ikä tekee näköjään myös armolliseksi.

Sari Holappa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän