Jani Laaksonen rakentaa uuden rivitalon Kartanomäkeen

0
Jani Laaksosen rakennusfirma on rakentanut Loimaalle rivitaloja aiemminkin, esimerkiksi Nahinlahdelle. Kuva: LL arkisto / Lari Kiviranta.

LOIMAAN kaupungin lupajaosto on myöntänyt rakennusluvan, jonka myötä rakennusyrittäjä Jani Laaksonen pääsee rakentamaan rivitaloa Moisionkadulle.

Rakennuspaikka sijaitsee Kartanomäessä, jonne on jo aikaisemmin rakennettu rivitaloja. Alueen läheisyydessä sijaitsee Nahkalinna.

Tontille rakennettavaan noin 400 neliön suuruiseen rivitaloon tulee viisi asuntoa. Huoneistot ovat kooltaan kaksioita, kolmioita ja yksi neliö.

Laaksonen kertoo, että rakennustyöt on tarkoitus aloittaa tämän vuoden puolella. Rakentaminen kestää puolisen vuotta, joten luovutuskunnossa asunnot olisivat alkukesästä.

Laaksonen lähtee rakentamaan uutta rivitaloa, koska asunnoista on ollut kiinnostusta. Loimaalaisena hän pitää hyvänä myös sitä, että saa työmaan lähelle ja pientä kehitystä Loimaalle.

Rivitaloon tulee maalämpö, kuten aiemmissakin Laaksosen rivitaloprojekteissa. Hänen mukaansa maalämpö on taloudellisesti hyvä ratkaisu, koska siihen hinnan nousut eivät vaikuta niin paljoa.

Laaksosella on samaiselta Kartanomäen alueelta varaus myös toiselle rivitalotontille.

Viimeisin Laaksosen rakennusyrityksen Loimaalle rakentama rivitalo valmistui Nahinlahden asuinalueelle viime keväänä.