Ylen ”koulukoneesta” (16.2.) nousi haloo. Uutisia syytettiin S2-oppilaiden (muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään opiskelevat) leimaamisesta, mutta pitää muistaa, että koulujen resurssit tai alueen sosioekonomiset taustat eivät ole lasten vika. Uutiset tarjoavat tietoa, ja aina kuva peilissä ei ole kaunis, oli äidinkieli mikä tahansa.
Parasta koulukeskustelua käytäisiin silloin, kun mielipiteet ja puheenvuorot eivät perustuisi aikuisten omiin, joskus hyvinkin kaukaisiin koulumuistoihin. Toivottavasti myöskään huonoista koulukokemuksista ei tehdä ylisukupolvisia traumoja.
Korvaan kalskahtaa sekin, jos sanotaan, ettei lapsen tarvitse käydä koulua kuin se mikä on pakko ja ”kunhan läpi pääsee”. Peruskoulun aineenopettaja Mari Rissanen ihmettelikin mielipiteessään Turun Sanomissa oppimisen vaatimustason ja oppilaiden ja perheiden kouluarvostuksen laskua (18.3.).
Pärjätä voi niin maallisin kuin henkisin mittarein mitattuna tietenkin ilman kouluakin, mutta jokainen lapsi ansaitsee oppimiseen rohkaisevat läheiset ja kannustavan ympäristön. Tällainen asenneympäristö auttaisi kouluja myös monessa resurssipulassa.
Oppiminen tuskin on vaivatonta kenelläkään ja se vaatii sinnikkyyden oppimista, mikä ei ole ollenkaan huono taito elämässä sekään. Maailma muuttuu, ja oppimiseen nuivasti suhtautuvat jäävät pahimmassa tapauksessa muiden vietäviksi – ja siitä onkin yksilön vapaus toteuttaa itseään sitten kaukana.