Aika kullata muistot

0
Luke Smith liikutti loimaalaisyleisöä kosimalla tyttöystäväänsä Luce Avokinzeriä. KUVA: Juuso RIponiemi

Maailman paras kyläjoukkue, luonnehdittiin sarjanousija Hurrikaania ensimmäisen liigavuoden alkaessa ( Turun Sanomat 27.9.2007). Joukkueen tausta oli kaveriporukassa, joka oli kasvanut yhdessä ja lentopalloillen.

Valtaosa ensimmäisen kauden pelaajista oli tätä samaa porukkaa ja taustalla oli seurassa tehty jo vuosia määrätietoista työtä.

Siitä ensimmäisestä, Vaasan Kiistoa vastaan pelatusta liigamatsista 29.9.2007 mieleen jäi froteepanta päässä pelannut vaasalainen.

Hurrikaanin brassihakkuri Pedro Madruga oli pitkä ja löi palloa kovaa, mutta jos oikein muistan, niin osoite oli aina vähän mitä sattuu. Hän osasi englantia vain pari sanaa ja kun tein juttua ( LL 27.9.2007) alkavasta kaudesta, hän toivoi, että lähettäisin kysymykset hänen managerilleen. Samaan aikaan joukkueeseen tullut venezuelalaislaituri ei tosin puhunut sitäkään vertaa.

Hurrikaanin liigataival alkoi syyskuussa 2007. Tässä jutussa ennakoitiin askelmerkkejä kauteen.

Kyllä mietin, että miten valmentaja heidän kanssaan pärjää.

Jani Kluukeri oli alkuvuosien valmentaja ja symppistyyppi toimittajan näkökulmasta avoimuudessaan. Mieleen on jäänyt ennen ensimmäistä ottelua tehty juttu, jossa hän toivoi yleisöltä kannustusta ja suositteli, että otteluissa ei tarvitse olla ”ihan ko kirkossa”. Sitä toivetta on taidettu noudattaa.

Yhtä paljon kuin ottelun tulosta minulla oli tapana katsomossa jännittää sitä, tippuuko tupakkiaski hänen housuntaskustaan, kun hän viittoili fläppitaulunsa kanssa. Aski oli tiukoissa tilanteissa usein jo yli puoliksi ulkona. Koskaan se ei kyllä tietääkseni pudonnut.

Jenkkihakkuri Mark Dusharmen tullessa syöttöruutuun soitettiin aina Daruden Sandstormia. Se tuo vieläkin mieleen ottelutunnelman. Dusharmen kanssa pääsimme mukaan silloisen Yhdysvaltain Suomen suurlähettilään Bruce Oreckin Loimaan-vierailulle ja muun muassa söimme biisonia Koskimäen Viinitilalla Niinijoella. Mahtaako Oreckilla olla edelleen hänen Dusharmelta saamansa paita?

Vuosien varrelta ovat mieleen jääneet esimerkiksi kapteeni Ismo Moilasen karmeat jalkakrampit, joita hoidettiin pukuhuoneeseen johtavassa välikössä kentän laidalla. Irvistyksistä päätellen teki kipeää…

Useampana vuonna ”Moilashyvää” ei Loimaalla viitannut leipomotuotteisiin. Hakkuri oli tehokas kentällä.

Senkin muistan, millaiselta tuntuivat ne ekat finaalitappiot Valepaa vastaan. Loppuottelussa me katsomossa jäädyimme, ja Sastamalassa asuva äitini oli mukanamme matseissa tukemassa lastensa Hurrikaani-fanittamista. Ja meni siellä töihin finaaleja varten keltamustaksi värjätyssä tukassaan.

Ville Kakko valmensi Hurrikaania monta kautta ja eli todeksi joukkueen mottoa: Team with the feeling. KUVA: Juuso Riponiemi

Kun kultahumussa tiistaina illalla jutteli Liikuntahallilla ihmisten kanssa, aika moni mainitsi tuon ”seiskapelin”. Kulta oli niin lähellä, mutta niin kaukana. Tuon finaalisarjan kotiotteluihin palattiin myös lukijoilta tulleissa muisteloissa – Janne Vantaalta esimerkiksi kertoi, että kultaisin muisto Hurrikaanista on ensimmäinen SM-finaali-kotiottelu.

– Silloin sai jännittää todenteolla tuleeko mestaruus. Hallin tunnelma oli käsinkosketeltavan hieno!

Kun kysyimme lukijoilta kultaisinta Hurrikaania, mitalisijoille ylsivät Juha Vuolle ja Daenan ”Kofi” Gyimah. Voiton vei kapteeni Santeri Välimaa, jonka luonnehdittiin olevan paras esikuva, mitä voi ajatella.

– Santeri on joukkueensa suuri hengenluoja, eräs äänestäjä kommentoi.

– Hän on iloisella olemuksellaan ja innokkuudellaan mahtava esikuva nuorille harrastajille! Omalle juniorillemme Santeri on syy harrastaa lentopalloa ja sankari suurella sydämellä! Santeri on kohdannut myös hurrikaaniyhteisön ilot ja surut aidolla välittämisellä. Herrasmies!

 

Ero ensimmäisen ottelun ja tiistai-illan kultaottelun välillä on valovuosia. Sympaattisesta ”kyläjoukkueesta” on tullut hyvässä mielessä ihan kone.

Moni joukkue on jo tässä ajassa poistunut liigakartalta, toki jokunen tullutkin.

Hurrikaanin voima taitaa olla tasaisuus: limbokausia ei ole loimaalaisille tullut, koska koronavuosikin oli kaikille samanlainen.

Vahvaa suorittamista on ollut myös taustajoukoissa. Niin talkoolaisissa kuin sponsoreissa. On ollut palkattua henkilökuntaa, mutta taustalla on moni tehnyt töitä enemmänkin kuin lääkäri määrää. Tätäkin työtä on huomattu kiittää yhä enemmän ja myös puhua siitä yhä arvostavammin.

Oma osansa lentopalloilun edistämisessä on ollut myös liigajoukkueen ulkopuolisella toiminnalla – Trombilandia-puuhapäivät perheille ja Jankon liikuntakerhot ovat tuoneet varmasti monia uusia lapsia ja nuoria sekä jopa perheitä niin harrastajiksi kuin katsomoon.

Hurrikaani ja muutkin loimaalaisjoukkueet ovat tehneet myös kouluvierailuja, joilla toivottavasti on sytytetty jotain liekkiä liikuntaan ja yhteisöllisyyteen myös. Siitä kertovat pyytämämme lukijoiden muistelotkin – Hurrikaanin mukana on kasvettu ja on nähty sen pelaajien kasvavan niin iässä kuin vastuunkannossakin.

Kati Uusitalo

Vladimir Cedic, Antti Poikela ja Jani Niskakangas opettivat lentopallon käsittelyä Tapio Keskiselle, Akseli Pietilälle, Mona Lehdolle, Mikko Litmaselle ja Miro Leinolle. KUVA: Juuso RIponiemi

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän