LENTOPALLO Hurrikaani–Leka Volley 1–3 (20–25, 21–25, 27–25, 22–25) sekä 3–2 (19–25, 27–25, 25–19, 23–25, 15–6).
Mielenkiintoinen tai jännä eivät adjektiiveina riitä kuvaamaan, minkälaista puolivälieräsarjaa keskiviikkona ja torstaina Loimaan Liikuntahallissa näyteltiin. Oli ennakoitavissa, että Hurrikaanin ja kuopiolaisen Leka Volleyn välinen ottelusarja on tasainen, mutta siitä on muodostumassa myös viihdearvoltaan korkeatasoinen.
Hurrikaani oli kaivamassa itselleen jo hautaa hävittyään melko luokattomalla pelillä keskiviikkona. Torstaina puolestaan Lekan pelaaminen ei ollut aivan parhaassa terässä vaan se alkoi tehdä helppoja virheitä. Sen lisäksi Hurrikaani pääsi torjuntapelissä paremmin savolaisten hyökkäyksiin kiinni. Samoin jatkopallopelaaminen tehostui keskiviikosta. Näillä aseilla Hurrikaanin päävalmentaja Lauri Rantanen joukkueensa kanssa tylsytti vieraat.
Vielä keskiviikkona Antti Ropponen kommentoi joukkueensa pelaamista ”helvetin huonoksi”. Torstaina kapteeni Matti Oivanen puolestaan näki, että joukkue oli yhden yön aikana saanut otteisiinsa peli-iloa ja rentoutta.
Kahden pelin suurimmat ihmettelyn aiheet olivat lukuisat syöttövirheet. Kahdessa pelissä Hurrikaani tupeksi 46 syöttövirhettä ja Leka 23.
JOUKKUEET eivät ole missään vaiheessa saaneet toisistaan suurta eroa aikaan. Eräpisteet ovat Lekan hyväksi 200–199, mikä kuvastaa otteluparin tasaisuutta hyvin.
– Kyllähän se varmasti näin tiukkana pysyy loppuun saakka. Kun runkosarjan neljäs ja viides pelaavat vastakkain, oli odotettavaakin, että tulee tasainen vääntö, Lekan kapteeni Jukka Lehtonen kommentoi.
Leka on kahdessa pelissä ollut ottelun aluissa terävämpi, mutta pelin kuluessa Hurrikaani on päässyt otteluun paremmin sisälle. Hurrikaanin peliä on leimannut tietty epävarmuus, mutta torstaina Oivanen otti sitten koko joukkueen reppuselkään viidennessä erässä.
– Oltiin Oivasen verran tänään huonompia, Lekan päävalmentaja Jukka Tuovinen kommentoi.
Siinä kaksinkertainen Vuoden valmentaja oli aivan oikeassa. Kun päätuomari Kenneth Aro antoi jostain syystä kotijoukkueelle keltaisen kortin pelin viivyttelystä ennen viidennen erän alkua, syttyi Hurrikaani-kapteeni täyteen liekkiin. Kaksi torjuntaa ja kolme torjuntapistettä ratkaisevan erän alkuun löivät alkutahdit Hurrikaanin voitolle.
OTTELUSARJA on nyt tasan 1–1. Kun kolmella voitolla etenee välieriin, on sunnuntaina ja maanantaina Kuopiossa paljon pelissä.
Tilastollisesti Hurrikaanin voittoa puoltaa kylmä fakta: se on ollut koko Mestaruusliigan paras vierasjoukkue tällä kaudella. Sillä on nyt seitsemän ottelun vierasvoittoputki ja torstain kotivoitto antoi joukkueella aivan uudenlaista uskoa pelaamiseen.
Valtteri Arra