Ei erääkään

0

Hurrikaani – Savo-Volley (19-25, 19-25, 22-25)

Hurrikaani joutui kovaan testiin voittoputkessa olevan Savo-Volleyn (Savo) kanssa. Savo oli odotetun kova ja ratkaisijoita löytyi koko joukkueen leveydeltä. Ottelun hahmoiksi nousivat poikkeuksellisesti Savon keskihyökkääjät, joita passari Fedor Ivanov ruokki taitavasti, vaikka vastaanotto jäi lukuun 44%. Yli puolet vastaanotoista olivat siis sellaisia, joista keskihyökkäys ei edes olisi ollut mahdollista.


(Kuva: Juuso Riponiemi)

Kaksi ensimmäistä erää oli Savon juhlaa. Hurrikaani jäi molemmissa erissä 19 pisteeseen. Nuori keskitorjuja Severi Savonsalmi loisti kaikilla osa-alueilla. Erityisesti toisessa erässä myös maajoukkuekeskitorjuja Tommi Siirilä liittyi mukaan ilotteluun. Savon keskitorjujat keräsivät tehopisteet 21/+17 yhteensä. Se on hyvin kolme-eräisessä ottelussa. Hurrikaanin hyökkääjien ja pelinrakentajan välisessä yhteistyössä on roimasti parantamisen varaa. Ajoittain hyökkääjillä oli suuria vaikeuksia päästä passeihin kiinni.

– Puhuin ennen ottelua, että meillä on ratkaisijoita joukkue täynnä. Näin myös oli. Aika hyvin saatiin myös puolustettua palloja, kommentoi Savon valmentaja, entinen huippulibero Timo Tolvanen

Ottelun kolmas erä tarjosi enemmän kommentoitavaa. Pitkän tauon jälkeen Hurrikaani oli selvästi piristynyt. Savo oli pulassa vastaanoton kanssa. Hurrikaanin syöttö pakotti Savon käyttämään enemmän laitahyökkäyksiä, jolloin omalla torjunnalla oli enemmän aikaa reagoida. 8-8-tilanteesta Hurrikaani karkasi aina 11-8 johtoon. Kolmannen erän lopun kaikkia ihmetyttänyt Savon verkkovirhe, Hurrikaanin keltainen kortti ajanpeluusta (lattiankuivaus), hämmentävä hyökkäyksen verkkovirhetuomio ja pelin päättäminen punaiseen korttiin eivät lisänneet pelin viihdearvoa.

– Savo oli odotetun hyvä. Tulivat keskeltä kovaa. Ei saatu sitä kuriin. Onneksi syöttö pysyi kohtuullisena, ettei mennyt vallan hurvitteluksi. Rotaatiossa muutama haastava kohta on, mutta en osaa vielä sanoa tarkemmin, kun en ole peliä videolta katsonut, tuumi Hurrikaanin valmentaja Jussi Heino

Kauden aiempien otteluiden luoma mielikuva tuomarien sallivammasta/viihdyttävämmästä linjasta kosketuksiin ja pelaajien reakointeihin nollautui ottelussa. Ottelun tuomaripari Raine Hakala ja Kenneth Aro ottivat näkyvän roolin ottelun alusta asti. Keskustelut tuomaritolpalla ja lukuisa korttien määrä hyvin rauhallisessa ottelussa veivät turhaa huomiota itse pelaamisesta muualle.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here