Savo Volley niukasti parempi

0

Savo Volley – Hurrikaani- Loimaa 3-1 (25-18,22-25,25-23,25-23)

 

Kotijoukkue Savo Volley lähti lauantain otteluun kovassa otteluruuhkassa. Lauantain kotipeli oli sille neljäs viikon sisään. Se näkyi kentällä joukkueen pelaamisessa, mutta Hurrikaanin ei onnistunut hyödyntämään mahdollisuuksiaan. Savolaisilta erityisesti virolaispelaaja Andrus Raadik (26pist.hyök% 61) jaksoi taistella loppuun saakka ja oli isoin syy siihen, että Hurrikaani ei saanut vierasvoittoa ryöstettyä. – Pelattiin aivan kohtuullinen peli, mutta harmittaa kolmannen ja neljännen erä pelaaminen, sillä meillä oli siinä paikat napata erävoitot, Jussi Heino manasi.

Ottelu oli alusta saakka tasaista pelaamista. Kun Antti Siltala ja Lelu Ojansivu vaihdettiin jo ottelun alussa pois kentältä, alkoi Raadikin show. Fedor Ivanov ruokki viroalaisyleispelaajaa ahkerasti, eikä Hurrikaani ei saanut miestä kuriin millään. – Raadik oli kova. Miehellä on niin monta hyökkäyssuuntaa ja samalla loistava tilannetaju, miten hyökätä, Heino summasi.

Hurrikaanin hyökkäyspelaaminen jakaantui Savoa tasaisemmin. Antti Ropponen ahkeroi hyökkäysten kanssa eniten, mutta laiturit Aleksi Muukkonen ja Luka Marttila pääsivät myös tasaisesti hyökkäämään. Ropponen saalisti 17 pistettä, Muukkonen 15 pistettä ja Marttila 11.

Jos Raadik oli kentät hahmo pisteiden valossa, Aleksi Kaatrasalo kehui myös savolaisten japanilaisliberoa.  – Sho haki palloa hyvin ja oli varma vastaanotossa. Hurrikaani ei saanut Savon vastaanottoa tarpeeksi rikki, vaan Ivanov pääsi pyörittämään peliä hyvästä vastaanotosta. Myös Ivanovin virkaveli Santeri Välimaa onnistui erinomaisesti. Välimaa tarjoili eritysesti Ropposella ja molemmille yleispelaajille palloa tasaisesti, mutta myös Kaatrasalon kanssa yhteispeli näyttää parantuneen alkukaudesta. – Omassa pelissä oli hyviä hetkiä, mutta myös aivopieruja, Kaatrasalo tyytyi kommentoimaan. Jos yhteispeli Kaatrasalon kanssa toimii alkukauteen verrattuna jo varsin hyvin, myös Mikko Suomalaisen pelaaminen on kehittynyt. Nyt Suomalainen nappasi kolme torjuntapistettä, joten mies on pääsemässä pikkuhiljaa viime kauden vireeseen.

Vaikka kotijoukkue oli varsinkin ottelun lopussa jo väsynyt, sen rutiini riitti vielä kaatamaan Hurrikaanin. Hurrikaanin ei kannata laittaa päätään pensaaseen, vaan jatkaa nöyrää työntekoa harjoituksissa. Jos joukkueen peliä vertaa alkusyksyyn, ero on valtava. Ja aikaa pelin kehittämiselle on jälleen luvassa, sillä se pelaa seuraavan kerran vasta ensi perjantaina Loimaalla Kokkolan Tiikereitä vastaan. – Alkuviikosta tehdään muutama kova fysiikkatreeni ja sitten harjoitellaan pallon kanssa, Kaatrasalo tiesi.

 

Valtteri Arra